Etusivu Kasvattaja Koiramme Pentuja Pentueet Valiot Galleria Linkit Uutiset Harrastus Vieraskirja
 

Uutta
201
1

Vuodet  2009, 2010, 2011

ROP = BOB
VSP = BOS 
PN = Best female
PU = Best male 
vara-cacib= res.-cacib
ROP veteraani = BOB-veteran
VSP  veteraani = BOS-veteran
sert = C.C.
vara-sertti = res.C.C
ERI = Excellent
EH = Very Good 

 

Koiratarvikkeet Terrieri.netistä
4.10.2011 Eilen lenkillä päätin ottaa muutaman pääkuvan Tiltasta ja Jehusta.
Vielä ei ole kameran käyttö niin hyvin hanskassa, et olisin saanu Tiltasta ihan nappiotoksia. Musta kovalla auringonpaisteella tahtoo palaa, mut ihan kelvollisia ja kauniita kuvista tuli.

Tilta


Jehu

Laitoin galleriaan koirien oman nimen alle loput pääkuvat.

Seuraavaa kertaa varten on neuvoja saatu, joten niitä pitää muistaa testata. Jos saisin Tiltankin kauniin mustan värin joskus oikein kuviin auringonpaisteella.

3.10.2011 Suru-uutiset tulivat tällä kertaa Vantaalta, Arttu mieskoira on päästetty kivuttomille lenkkeilymaille.

Artulle oli tullut pippeliin paha bakteeritulehdus, joka aiheutti lopulta massiivisen verenvuodon, omistaja oli päättänyt, ettei Artun tarvitse enää kärsiä kivuista.

Eläinlääkärit olivat toki päätöksen teossa mukana. Eläinsairaalan eläinlääkäreiden kanssa oli tapauksesta neuvoteltu ja tultu siihen tulokseen, ettei kannata siirtää Arttua sinne ja jatkaa hoitoja siellä, kun lähes sata varmana lopputuloksena on se, että koira pitää nukuttaa pois. Hoidot eivät tehonneet.

Tuulisenrannan Salama Simon "Arttu"
26.03.2004 - 1.10.2011

Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä koiranpoikasta.
Rakas koira valolta silmänsä sulkee,
tietämättään kohti taivasta kulkee.


15.9.2011 Jehun pojan Toivon [Nanuzzin Onnentoivotus] kuvia saatu esille laitettavaksi.

Toivottavasti saan muidenkin Jehun pentusten kuvia esille laitettavaksi.


15.8.2011 Tuli Lahdesta suru-uutinen. Omistaja oli löytänyt töistä tultuaan Sakun kuolleena.
Aamulla oli ollut pirteä lenkillä.
Todennäköisesti vatsalaukun kiertymä.

Tuulisenrannan Salama Santeri "Saku"
26.03.2004 - 15.8.2011


Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.

17.7.2011 Oli aikas mahtava perjantai ja lauantai meillä. Tilta karvattomana ROP- veteraani. Jehusta leivottiin sitte Suomen muotovalio.

Perjantaina poltin käsivarsiani auringon paahteessa ja lauantaina sit kastuttiin täysin Oulussa. Onneksi tajusin kumpparit ottaa mukaan ja vetäsin ne jalakaani, et jalat kastuneet. Lenkkaritki pysyvät kuivina poksissa pressun alla. Siellä se Jehuki vietti suurimman osan päivää. Ei sillä ollu haluja tulla sieltä ulos kastumaan.
Sunnuntain näytelmiin ei meiltä ollutkaan kumpaakaan ilmoitettu ja olikin ihana olla kotosalla vaan.

Oulu 16.7.2011 KV
Tuomari: Rony Doedijns, Alankomaat

FI MVA, LT JV-10
Ares vom Federbach "Jehu"
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP


Liminka 15.7.2011 ry.
Tuomari: Jo Shepers, Belgia

LT JV-10
Ares vom Federbach "Jehu"
ERI1 SA PU1 SERT FI MVA ROP


FIN, S MVA, JV-02
Tuulisenrannan Tulipunaruusu "Tilta"
ERI1 SA PN1 VSP ROP-VET

Kokkola 3.7.2011 KV
Tuomari: Stelios Makaritis

LT JV-10
Ares vom Federbach "Jehu"
AVO ERI AVK1 SA PU2 CACIB

Kuva: Timo Teileri
Sanni (Tuulisenrannan Suhina Sandra) on ahkeroinut mätsäreissä.

BIS-1

Siuntio 02.06.2011, Match Show
Tuomarit: Eija Kansanaho ja Kaisa Heino

Tuulisenrannan Suhina Sandra
Kuva: Sarianna Junnila
Tuulisenrannan Suhina Sandra

BIS-2

Lohja 11.05.2011, Match Show
Tuomari: Kaisa Metteri-Gold

Tuulisenrannan Suhina Sandra
Tuulisenrannan Suhina Sandra

Myös Sannin jälkikasvu on menestynyt hyvin Match Show:ssa. Niistä enemmän Karhunpesän kennelin sivuilla.


2.6.2011

Jehun syntymäpäivä vietettiin emännän kantakotona. Käytiin vauhdikas lenkki ja syötiin hieman savukalaa ja kakkua.

Jehun ja Mimosan pennut ovat saaneet viralliset nimensä.


13.4.2011  Vaasa 9.4.2011 KV
Tuomari: Paula Rekiranta

LT JV-10 Ares vom Federbach "Jehu"
NUO ERI NUK1 SA PU1 SERT CACIB ROP


Kuva: Riitta Tuomaala

Päivä oli raskas ja pitkä, mutta tyytyväinen saa olla herrasen käytökseen niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin.

24.3.2011 ISOT ONNITTELUT S-pennuille [Saku, Milla, Sulo, Saana, Arttu ja Sanni] 7-vuotis synttäreiden johdosta 26.3.2011.

Sulo näyttää mallia, kuin vauhdikkaasti synttäreitä voi viettää.

14.3.2011 Jehun ja Mimosan pennut syntyivät 13.3.2011, 2+6 on saldo.

Tuulisenrannan Salama Saken "Sulon" agility tuloksia päivitetty.


27.2.2011 Salaisuuden verho raottui, kun neito Mimosa kävi ultrassa. Jehun ja Mimosan pentujen odotetaan syntyvän viikolla 10.

22.2.2011 Jehu palas monen kuukauden "mierontiellä" olon jälkeen kotiin perjantaina 18.2.
Tiltan piti ensin pistää jätkä kunnolla ruotuun, mutta sit sain maanantaina 21.2. ikuistettua seuraavat hetket, jotka teille kuvina näytän.

Jehu: "Olethan mun kaveri?"


Jehu: "Nää oot mun idoli."


Tilta: "Nytkö se jo lopetti mielistelyn?"


Tilta: "Pitihän se arvata, ettei tuo jätkä ossaa mihinkään keskittyä tarpeeksi kauaa."
Jehu: "Tän nallen häntä on tuhottava"

8.1.2011
Yksi aika elämästämme päättyi eilen, kun Dona mamma poistui joukoistamme.
Tämä kantanarttuni, ihanan luonteen omaava prouvakoira väsähti ja sairaudet kiusasivat.

FIN MVA
Harahill´s Donatella

12.2.1999 - 7.1.2011

13.5.2010

Olet aina sydämessäni. Nyt on kivut poissa.


 


Eija Kinnunen, Raahe, puh. 040-517 8412, e-mail:
Copyright © 2002-2011 Tuulisenrannan|Best viewed with Internet Explorer 5.0+, Mozilla Firefox, Resolution 1024 x 768  
Sivuilla olevia kuvia ei saa kopioida, eikä niitä anneta virtuaalikenneleiden käyttöön!